keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Marin katkarapupata

Söimme tätä pataa ensimmäisen kerran viime pääsiäisenä ystävien luona ja ihastuimme kerrasta. Tämä ei ole meille tyypillistä ruokaa, patoja ei tule paljoa tehtyä, mutta tätä piti päästä tekemään heti uudestaan. Saatiin silloin kavereilta reseptikin, mutta nyt kun ruoka tuli melkein heti perään viime pääsiäisen jälkeen mieleen, niin reseptipä oli hukkunut. Muutaman ihmisen voimin sitä etsittiin netin ihmeellisistä syövereistä ja viimeisellä hetkellä ennen kauppaan lähtöä se sitten vihdoin löytyi. Ja mistäpä muualtakaan kuin hs.fi:n ruokapuolelta. Kylläpä onkin muuten herkullisen näköinen kuva siellä! Kyllä mekin isona saadaan kunnon kamera ja opitaan kuvaamaan ja stailaamaan, lupaan ja vannon.
 
Kirjoitan siis nyt reseptin talteen tänne omaan blogiin, jotta sitä ei ensi kerralla tarvitse metsästää kissojen ja koirien kanssa. Oli nimittäin vieläkin hyvää, vaikka tällä kertaa emme olleetkaan viettäneet koko päivää pilkillä kuten viime pääsiäisenä.
 
Marin katkarapupata
4:lle

1 keskikokoinen purjo
1-2 rkl öljyä
300 g tuoreita herkkusieniä
1 paprika
1 punainen chili
(2 kuivattua pientä chiliä)
3 valkosipulinkynttä
2 rkl vehnäjauhoja
1-2 pientä tölkkiä tomaattipyrettä
8 dl kevytmaitoa
2 dl ruokakermaa
n. 1 ½ tl suolaa
pippuria maun mukaan
n. 200-400 g (isoja) katkarapuja

Leikkaa purjo puoliksi ja huuhtele se. Leikkaa valkoinen ja vaaleanvihreä osa puolikuiksi, lehtiä ei tarvita. Kuullota oliiviöljyssä ja lisää jonkun ajan päästä pilkotut herkkusienet joukkoon.
 
Pilko paprika suikaleiksi ja chili mahdollisimman pieneksi. Lisää paprika ja chili pannuun kun sienet ovat saaneet hieman väriä. Purista myös valkosipulinkynnet joukkoon. Anna paistua hetken ja lisää sitten jauhot. Sekoita. Lisää tomaattipyree ja sekoita uudelleen. Kaada sitten päälle maito ja kerma ja anna hautua n. 10 minuuttia.
 
Mausta suolalla ja halutessasi pippurilla ja kuivatulla chilillä. Lisää katkaravut keittoon juuri ennen syömistä, älä keitä enää. Tarjoa keitto vaalean leivän, esim. patongin kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti